Kennel Mutkis
shelttikennel Kiskossa
Kultaiset muistot
Kaikki meille päätyvät sheltit eivät vietä koko elämäänsä luonamme, ja vaikka viettäisivätkin, on kaikella aina aikansa. Tällä sivulla on osa niistä koirista, jotka ovat talomme jo syystä tai toisesta jättäneet.
Muualle muuttaneet
Anni
Anni tuli alun perin tuttavaltamme, mutta päätyi palaamaan takaisin kun hänellä havaittiin kulmahampaissa vikaa, joka teilasi jalostushaaveet. Oli hänelle parempi, että hän sai palata todellisen perhekoiran elämään
Wanda
Wanda oli todella ihmisystävällinen, muttei sopeutunut suuren koiralauman keskellä oloon. Nyt hän elelee kerrostalossa kahden muun koiran kanssa ja pärjäilee kuulemma loistavasti!
Äxä
Äxä on Ässän veli, joka jäi luoksemme kasvamaan kitalakihalkion vuoksi. Alkuun oli hankalaa, mutta pääsimme lopulta kotiuttamaan hänet uuden perheensä luo, missä hän on elellyt oikein antoisaa elämää.
Unna
Unna lähti uuteen kotiin aika lailla samasta syystä kuin Wanda aikanaan: isossa laumassa elely ei ollut häntä varten. Nyt hän asustelee omassa kodissaan ja rauhassaan ja on kuulemma varsin ihanteellinen kotikaveri!
Luna
Luna lähti uuteen kotiin jalkavaivojen takia; isossa laumassa riehuminen aiheutti ontumista, ja koska kuvissa ei löytynyt syytä kyseiselle ontumiselle, lähti Luna omaan rauhalliseen kotiin testaamaan, auttaisiko rauhallisempi päivärytmi jalkaongelmiin. Toistaiseksi kaikki on mennyt loistavasti!
Susu
Susu kuuluu samaan osastoon Unnan ja Wandan kanssa; hän oli hieman liian suuri persoona näin isoon laumaan, eikä asettunut sen menoon. Susulla on uudessa perheessään mennyt loistavasti, ja hänestä on kuoriutunut aivan erilainen yksilö nyt, kun hän saa olla talouden ainokainen.
Luotamme poistuneet
Melli
Rakastettava pentuja hoivaava vanhuksemme joutui nivelrikon uuvuttamaksi jo paljon ennen ikätoveriaan Amaliaa.
M. Amalia Armas | Amalia
s. 2.7.2001 ; k. 22.8.2017
Amalia oli reipas loppuun asti, mutta lopulta rakas vanhuksemme uupui ja hänet päästettiin ikuiseen lepoon.
​
M. Hulda Huoleton
s: 14.08.2006 ; k. 26.9.2019
Hulda poistui luotamme aiempia kohtalotovereitaan aiemmin, mutta syy on se yksi ja sama; nivelrikko. Kun jalat eivät enää toimineet, oli parasta päästää tämä persoona vihreimmille nurmille.
M. Siinä On Sissi
s. 2.12.2009 ; k. 11.9.2023
Nuoresta asti nivelrikon kanssa taistellut Sissi päästettiin sateenkaarisillan toiselle puolelle, kun erilaiset terveyshuolet ja ikä alkoivat painaa liiaksi.
Vertti
Iän tuomat terveysvaivat uuvuttivat rakkaan pentuja leikittäneen viiksekkäämme nopeasti alkuvuodesta 2023. Hän lähti itse vehreämmille nurmille, niin sanotusti 'saappaat jalassa', ja tätä persoonaa jäädään haikeudella kaipaamaan.
Liinu
Kilpirauhasvaivat ja ikä veivät tältä persoonalta lopulta voimat, ja Liinu siirtyi sateenkaarisillan toiselle puolelle alkuvuodesta 2024.