Kesä on alkanut Mutkiksen taloudessa vauhdilla, sillä päiviämme rikastuttaa jälleen kaksi pentuetta: Rosan juurikin luovutusikäiset pennut ja Ompun pari viikkoa nuoremmat pennut ovat varsin vilkkaita, ja pentujen pääluku on yhteensä kymmenen. Omppu ja Rosa ovat onneksi olleet varsin mallikkaita mammoja, eikä ihmisille ole ylimääräistä työsarkaa pennuista aiheutunut. Kaikki kymmenen ovat olleet varsin ihania huolehdittavia, vaikka etenkin Rosan porukasta tuntui omapäisyyttäkin löytyvän. Rosan viisikko jatkaa matkaansa Mutkis Hallayön -perhenimellä, kun taas Ompun viisikko sai nimiensä etuliitteeksi Mutkis Enttententten.
Mutkiksen viime kuut ovat muutenkin olleet aika vilkkaat, sillä vierailijoitakin on käynyt. Toki pentujen katsojia ja ottajia on ollut reilulti, mutta ovatpa kylässä käyneet myös kasvattimme Iita, Bertta ja tietenkin Opri. Opri ja Omppu eivät erityisemmin tulleet toimeen, joten osa kuluneista viikoista on vietetty portein jaetuilla alueilla. Pian tulevat käymään myös collie-tuttavamme, mutta sitten Mutkiksen talous jälleen rauhoittuu nauttimaan kesästä pentujen luovutusten jälkeen.
Aurinkoista ja leppeää kesää toivottaa koko Mutkiksen porukka!
Kommentare